Nyallai LH

Perustiedot

Virallinen nimi Nyallai LH Rekisterinumero VH20-,#PKK
Rotu budjonnynhevonen Sukupuoli tamma
Säkäkorkeus & Syntynyt kasvaa 161cm & 23.03.2020 (6kk) Väri rautias
Omistaja Kics (VRL-05293) Kasvattaja Lukariksen Hevoskeskus, Lithy
Painotus Este-, koulu- ja kenttäratsastus Koulutustaso Koulutus käynnissä

Varsakuva © Lithy

Saavutukset

Luonnekuvaus

Nyallai LH, tutummin "Liinu" on kauan haaveilemani tilausvarsa omasta oriistani Ilarista. Varsasta olisi tarkoitus kasvaa ennenkaikkea, isänsä ja emänsä tavoin, monipuolinen ja kestävä kilpahevonen. Varsan emäksi valikoitui pitkän ja menestyksekkään kilpauran tehnyt D.E. Wymenya, "Menni", jonka toivoin myös tuomaan varsan luonteeseen tasaisuutta isäorin temperamentin vuoksi. Pienenä varsana Liinu oli melkoisen kipakka ja toisaalta hyvin arka. Se näytti heti omat mielipiteensä hyvinkin vahvasti, mutta pitkäjänteisellä käsittelyllä se tajusi että ihmiset ovatkin super mukavia - niiltä saa rapsutuksia ja herkkuja! Tämän oivalluksen jälkeen Liinu on toiminut kuin ihmisen mieli ja ottaa kaikki uudet asiat tyynenrauhallisesti vastaan sekä on innokas tekemään ja oppimaan uusiakin asioita.

Yleisesti Liinu on energinen ja aktiivinen hevonen. Tamma tarvitsee ympärilleen paljon tekemistä ettei se turhaudu, esimerkiksi tarhakavereiden lisäksi sillä on erilaisia leluja riepoteltavaksi sekä tarha-alueeseen on aidattu metsä saareke. Pieneen hiekkatarhaan tätä on turha sulloa - varmasti hyppäisi aidan yli ja lähtisi etsimään uutta kotia. Liinu rakastaa rutiineja ja säännöllistä liikuntaa sekä muutenkin ihmisten kanssa puuhastelua. 2-vuotiaana päätin opettaa tamman ajolle, erityisen hyvää treeniä touhukkaalle nuorelle ja samalla vahvistuu luut, keuhkot ja sydän, rasittamatta kuitenkaan kasvavaa hevosta liikaa. Liinu on ollut varmastikin helpoin hevonen mitä olen ikinä opettanut, kaikkeen uuteen se suhtautuu rennosti ja luottavaisesti.

Sukutaulu

i. Priton Illaio

ii.Volhv
ERJ-II
iii.Volga
iie. Vacheza
ie.Nymphadora
ERJ-II
iei.Pugalo
iee.Nyntše
e. D.E. Wymenya

ei. Wygold

eii. Wojciech
eie.Ishkra
ee.Lyubit' Menya

eei.Velikolepnaya Menya
eee.Eto Neschastnyy Sluchay

Sukuselvitys

Jälkeläiset



Näyttelykalenteri

PKK ()

Kisakalenteri

ERJ (30 sijoitusta)

01.11.2020, Kutsu, 110cm - 2/40
03.11.2020, Kutsu, 110cm - 4/40
05.11.2020, Kutsu, 110cm - 2/40
07.11.2020, Kutsu, 110cm - 5/40
07.11.2020, Kutsu, 110cm - 1/27
01.11.2020, Kutsu, 130cm - 1/9
02.11.2020, Kutsu, 130cm - 2/9
02.11.2020, Kutsu, 130cm - 1/9
03.11.2020, Kutsu, 130cm - 3/9
05.11.2020, Kutsu, 130cm - 2/9
06.11.2020, Kutsu, 130cm - 2/9
09.11.2020, Kutsu, 130cm - 2/9
09.11.2020, Kutsu, 130cm - 3/9
02.11.2020, Kutsu, 110cm - 1/46
09.11.2020, Kutsu, 110cm - 1/46
10.11.2020, Kutsu, 110cm - 5/46
13.11.2020, Kutsu, 110cm - 2/44
14.11.2020, Kutsu, 110cm - 6/44
16.11.2020, Kutsu, 110cm - 3/44
17.11.2020, Kutsu, 110cm - 1/44

17.11.2020, Kutsu, 110cm - 2/44
18.11.2020, Kutsu, 110cm - 6/44
11.11.2020, Kutsu, 110cm - 3/40
13.11.2020, Kutsu, 110cm - 5/40
16.11.2020, Kutsu, 110cm - 5/40
18.11.2020, Kutsu, 110cm - 5/40
03.11.2020, Kutsu, 120cm - 3/26
04.11.2020, Kutsu, 120cm - 3/26
06.11.2020, Kutsu, 120cm - 4/26
07.11.2020, Kutsu, 120cm - 3/26
KRJ (39 sijoitusta)

06.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 2/30
07.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 3/30
01.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 5/30
03.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 5/30
06.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 2/30
07.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 5/30
08.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 1/30
10.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 5/30
11.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 2/29
13.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 2/29
14.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 2/29
15.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 3/29
18.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 1/29
12.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 2/34
15.11.2020, Kutsu, Vaativa B - 2/34
28.12.2020, Kutsu, Helppo A - 5/50
28.12.2020, Kutsu, Helppo A - 7/50
29.12.2020, Kutsu, Helppo A - 3/50
08.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 5/40
14.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 3/40

16.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 3/40
01.01.2021, Kutsu, Helppo A - 4/40
02.01.2021, Kutsu, Helppo A - 5/40
03.01.2021, Kutsu, Helppo A - 6/40
08.01.2021, Kutsu, Helppo A - 3/40
10.01.2021, Kutsu, Helppo A - 4/40
12.01.2021, Kutsu, Helppo A - 6/40
18.01.2021, Kutsu, Helppo A - 2/40
12.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 5/30
12.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 2/30
14.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 5/30
15.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 1/30
16.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 5/30
17.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 2/30
19.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 5/30
20.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 4/30
22.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 2/30
25.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 1/30
28.01.2021, Kutsu, Vaativa B - 3/30
MEJ (4 sijoitusta)

25.06.2020, Kutsu, 120cm- 1/8
26.06.2020, Kutsu, 100cm- 4/19
28.11.2020, Kutsu, MEJ CUP 110cm- 2/6
03.12.2020, Kutsu, 100cm - 1/16

Päiväkirja ja valmennukset

Hänen korkeutensa, tallin kuningatar, Liinu 25.10.2020
On kulunut jo tovi Liinun saavuttua talliin ja otettua todellisen "kuningattaren" roolin, niin hoitohenkilökunnan kuin muidenkin hevosten keskuudessa. Tamma on luonteeltaan superenerginen - se haluaa tehdä ja oppia - myös niitä huonoja tapoja valitettavasti. Ei mennyt kauaa kun se oppi avaamaan karsinan ovet tai sähkön kulkiessa huonosti poistumaan laitumelta omin avuin. Pikkuhiljaa kaikista on rakennettu 'Liinun kestävät' ja arki pyörii muunkin kuin "Ai, Liinu on taas tuolla naapurin pellolla, täytyykin käydä hakemassa pois" sekä "Liinu on taas levittänyt loimet yön aikana telineistä, täytyypä siivota" - tapahtumien ympäröiminä. Kaikesta tästä huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois.

Tänään Liinun kanssa onkin vuorossa pitkästä aikaa kevyehki maastotreeni kärryiltä käsin. Tamma on saanut syödä aamuheinänsä tarhassa ja kipaisen hakemaan sen sieltä. Ensin muut hevoset yrittävät tulla norkoilemaan lähistölle huomion toivossa, mutta väistyvät pian tieltä kun Liinu marssii paikalle varmoin askelin. Tamman ei tarvitse edes näyttää elettäkään, että sitä pitäisi väistää, muut hevoset aistivat sen itsevarmuuden. Puen hevoselle riimun ja talutan sen talliin. On jo sen verran viileä keli että päätän laittaa sen solariumin alle hoitotoimien ajaksi.

Pitkän ja hyvän harjauksen (sekä sen kun Liinu varasti harjat kädestä, tuhosi taskusta vetoketjun yms) jälkeen siirsin tamman valjastuskatokseen jossa laitoin sille ihan tavalliset koppakärryt perään ja niin me lähdettiin hiekkatielle nauttimaan raikkaasta syksyisestä kelistä. Luntakin nähtiin muutaman päivän verran ja sen jälkeen onkin ollut loputonta vesisadetta ja muutenkin kurjaa ilmaa. Tästä kaikista huolimatta tamman kanssa puuhailu saa minut heti paremmalle tuulelle ja uppoudun alkukäyntien ajaksi omiin ajatuksiini. Hetken kävelyn jälkeen pyydän tamman raviin, menemme ravissa loivia mäkiä sekä tasasia kaarteita, annan tamman ravata omaan tahtiin useampia kilometrejä sen hyvän kunnon vuoksi. Ravin jälkeen siirrän sen takaisin käyntiin ja ohjaan hieman kapeammalle polulle mikä on kuitenkin todettu kärryillä toimivaksi.

Polun jälkeen tulee pieni pätkä autotietä josta kaarramme hieman hiljaisemmalle hiekkatielle. Maiskautan Liinun taas raviin ja se innostuksissaan ottaa muutaman laukka-askeleenkin, joudun pidättelemään sen menohaluja hetken aikaa ennenkuin löytyy taas tasainen tuntuma ja voimme jatkaa eteenpäin hölkkäämistä. Yhden pienen ylämäen annan sen mennä laukkaakin, yhtään enempää en uskalla tällä kertaa koska se tuntuu hyvin paljon odotettua virkeämmältä. Pyydän Liinua taas käyntiin, alkuun avut menevätkin täysin kuuroille korville. "Mikäs hiittihevonen se sinusta on pakkasten myötä tullut?" nauran kärryiltä katsoen nuorta hevosenalkuani. Liinu pärskähtää ja siirtyy käyntiin ihankuin se olisi ymmärtänyt mitä sille sanoin. Loppumatka kävellään reippaaseen tahtiin, välillä yritetään vaivihkaa livistää muka huomaamattomasti raviin.

Tallin pihassa annan Liinun seisoa vapaana valjaiden riisumisen ajan. Omasta mielestäni on tärkeää opettaa nuorelle hevoselle myöskin paikallaan oloa ja malttia, hevosen vanhetessa ja yllättävien tilanteiden tullessa eteen sitä taitoa tullaan varmasti vielä kiittämään moneen kertaan. Tallissa harjaan tamman vielä nopeasti ja jätän sen kuivumaan hetkeksi karsinaan hikiään pois. Liinu kolisuttaa karsinan seinää etukaviollaan, koska omasta mielestään hän olisi voinut ihan yhtä hyvin mennä jo takaisin ulos. Puolentunnin jälkeen hevoselle saakin vaihtaa jo kuivan ulkoloimen ja viedä ulos muiden hevosten pariin.

Tallin vilkkain varsa kirjoittanut Lithy - kasvattajan kertomaa 30.05.2020
Nyallai LH, jota alettiin kutsumaan varsan tilanneen ostajan, Kicsin, toimesta jo varhain Liinuksi tuleva akouluttamista helpottamaan jäi syntymätallillaan monen mieleen. Se keksi tallin puolella ollessaan niin paljon kommelluksia läpi lyhyen nuoruusaikansa, että tallin este-, koulu- ja kenttätiimeissä huokaistiin yhteinen helpotuksen huokaus kun Liinu vihdoin pääsi matkustamaan uuteen kotiinsa. Toisaalta tamman muutto jätti talliin ison aukon ja hiljaisuuden, jota harva pystyisi ainakaan heti täyttämään. Onneksi suurtallilla harvoin ehtii moisia harmittelemaan. Liinun ansiosta varsojemme riimukoulutus pyritään aloittamaan reilusti aikaisemmin. Nuorikko osoitti kuinka moneen paikkaan irtona emänsä lähellä juoksenteleva tamma ehtii. Vilkkaana varsana se löytyi välillä muitten hevosten karsinoista, pesupaikalta ja eräs hoitajamme väittää kiven kovaan että se seikkaili satulahuoneessakin!
Toivomme Liinulle hyvää pitkää elämää ja seuraamme sen kisauraa innolla! Este-, koulu- ja kenttätiimin henkilökunta ja omistaja Lithy

Liinu saapuu kotiin 27.05.2020
Koko aamu on mennyt itkua tuhertaen. Nimittäin tänään koittaa se päivä, kun Liinu varsa muuttaa kotiin! Liinu on saanut asua elämänsä ensimmäisen kesän emänsä Mennin ja muiden varsallisten tammojen kanssa, ihanan Lithyn hellässä huomassa, syntymäkodissaan Etelä-Suomessa sijaitsevassa Lukariksen Hevoskeskuksessa. Olenhan minä useampaan otteeseen käynyt varsaa siellä katsomassa ja rapsuttelemassa, mutta vihdoin odotus on ohitse. Liinulle on laitettu karsina valmiiksi, viereisissä karsinoissa on varsan tulevat hevoskaverit, joiden kanssa se pääsee myöhemmin ulos jatkamaan tutustumista, kunhan on saanut levättyä ensin pitkän matkan jälkeen.

Seison tallin pihalla jännittyneenä. Kello on pian 12 päivällä ja silloin Lithy lupasi olla kallis lasti kyydissään perillä. Kuulen kaukaa siintävän auton äänen ja en malta pysyä paikoillani. Pihaan kaartaa hevoskuljetusauto ja sieltä kuuluu vaimeaa hirnuntaa. Tarhassa olevat hevoset nostavat päätään ja vastaavat jännittyneinä tähän ääneen. Hetkellisesti pieneen hevospihaani tulee kaaos ja orit puhaltelevat tarhoissaan ilmaa sieraimistaan varoituksen merkiksi. "Moikka!" huikkaa iloisesti autosta hyppäävä Lithy. "No Moi! Kyllä teitä on odotettu!" vastaan hienoisesti ääni jännityksestä väristen. Menemme yhteistuumin avaamaan auton lastaussiltaa ja auringon valo kajastaa pian koko auton perälle asti. Siellä seisoo minun ihana, täydellinen, Liinuni sekä seuralaiseksi matkalle lähtenyt vanhempi hevonen. En osaa valita enää sanojani vaan astelen reippain askelin kohti tammaa, kädet vapisten laitan oman naruni sen riimuun kiinni ja lähden taluttamaan ulos. Tuntuu että aika katoaa ympäriltäni, on vain minä, ja minun hevonen. En ole varma puhuinko koko aikana kun talutin hevosen talliin omaan karsinaansa. Liinu oli todella ihmeissään ensimmäisestä maiseman vaihdoksestaan ja hieman hätääntyi joutuessaan eroon matkaseurastaan. Karsinassa se meni kuitenkin heti rohkeasti tutustumaan ympärillään oleviin hevosiin, naksuttaen samalla alistuvasti niinkuin varsan kuuluukin.

"Noni, siinä se sit olis, taitaa olla ilmeestä päätellen juuri sitä mitä tilasit?" Naurahtaa Lithy huomatessaan minun liikuttuneen ilmeeni. "Nojoo, tietäisitpä vaan! Et tiedä kuinka ison palveluksen oot mulle tehnyt, lainannut tammaa ja kasvattanut mulle terveen yhteiskunta kelpoisen pienen hevosen alun!" vastaan innosta puhkuen. Liinu jää tyytyväisenä syömään heinänkorsia karsinaansa ja Lithyn kanssa lähdemme vielä kahville vaihtamaan paremmin kuulumisia.